Kuvittelen elämän pumpulimaisemmaksi kuin se onkaan. Maalaan turhan kauniita sanoja arkisuudesta. Ehkäpä olenkin vain väärässä, mutta olen hukannut suuntani liian suuressa maailmassa. Ehkäpä en muistakaan millaista on oikeasti olla tavallisessa hetkessä. Tai millaisia ovat ne hetket, jotka unohtuvat vähitellen. Ehkäpä muistankin vain kaikki hyvät hetket, unohtaen kuitenkin ne huonot, joita en haluaisi muistaa.

Miksei kukaan opettanut, kuinka unohduksen virrassa voi uida virtaa vastaan?