Ärsyttää.. Vihaan itseäni. En osaa mitään, tuntuu kuin olisin samantasoinen mitä olin kaksi vuotta. Eikä mikään tunnu enää sujuvan. En osaa edes kärjillä tehtävää paikoilta lähtevää piruettia. Vihaan, vihaan, vihaan.. Vaikka kuinka yritän se ei vaan onnistu. Tuntuu, ettei musta tällä menolla tule mikään tanssijan näköinenkään. Olen aivan liian lyhyt, mulla on epäsuorat polvet, huonot nilkat, epäavonaiset lonkat ja mulla on liian isot rinnat sekä liikaa läskiä mahassa.
 
 Eikä mua enää korjata tunneilla ollenkaan. Ei musta voi tanssijaa tulla, kun en edes tiedä mitä kohtia mun pitäisi parantaa, kun mua ei korjata. On aika turhauttavaa välillä, kun tuntuu että on pelkkää ilmaa opettajalle, joka keskittyy muihin (oikeastaan vain yhteen) enemmän. Mä haluan kehittyä, koska muuten en voi ikinä päästä tanssijaksi asti, jos mulla on puutteellinen tekniikka. Mikä mulla ainakin vielä on.
 Eihän minnekään ensitanssijaksi päästä vain sillä, että olet sopivan kokonen tai pitunen. Sulla pitää olla tarpeeksi hyvä tekniikka, että pääset ensitanssijaksi tai edes balettikuoroon asti. Sut voidaan laittaa kuoroon olit minkä pituinen tahansa, siinä sun taidot ratkasee pääsetkö huipulle asti vai jäätkö tavalliseksi tallaajaksi. Se on ongelma, jonka olen huomannut olevan joillakin balettiystävilläni. Siis se, ettei ne voi niiden mielestä olla pitkään esim. kuorossa jos on liian pitkä sinne ja sillon pääsivät heti ensitanssijaksi. Ei, ei se mene niin. Jos sä et sovi sinne kuoroon, eikä sun tekniikkakaan ole kovin kummoinen, niin ei siinä sun mikään pituus auta. Sillon sä olet vain keskinkertainen, et mitään muuta, etkä tule olemaankaan..

 Mä haluaisin niin kovasti tanssijaksi, että olen valmis tekemään sen eteen töitäkin. Tanssijaksi ei tulla päivässä tai yössä, siksi pitää syntyä ja treenata kuin hullu. Vain siksi, että tavoittaisi määränpäänsä. Ja se on melkeimpä kaikista haastavinta. Joksikin kampaajaksi voi vain valmistua eikä se vaadi sen enempää kuin sen mitä on koulussa oppinut. Tanssijaksi, varsinkin ballerinaksi pyrittäessä otetaan huomioon kaikki, painosta ja pituudesta lähtien. Siinä ei millään ruotsin kympeillä pärjää, vaan on oltava oikeasti hyvä tai vieläkin parempi kuin hyvä. Sun pitää olla täydellisyyttä hipova. Ja sen tavoittelu on rankkaa.

 Syksyllä oltuani Helsingin Erikoiskoulutuskurssilla, aloin todella miettimään koulun vaihtoa. Olisin vaihtanut balettioppilaitokseen, mutta siitä ei tullut lopulta mitään. Vaikkakin itkin ja huusin ja tein kaikkeni, että olisin päässyt sinne, mutta ei. Äiti sanoi; "Ei!" Ja siihen on uskominen, ainakin siihen asti kun olen menossa lukioon. Silloin mä menen, jos vain pääsen ak:hon, Helsinkiin saamaan sieltä sen tanssijan paperin ja lähden vetämään täältä Suomesta jonnekin. Ensiksi varmaan Tukoholmaan, Lontooseen tai Pariisiin.. Mutta sen mä päätän vasta sitten kun pääsen sinne asti.
 Silloin mä olisin oikeasti halunnut vaihtaa koulua. Se oli melkeimpä pakon sanelemaa, sillä meidän balettitunnit olivat sanonko mistä. Me emme tehneet kuin ehkä vartin aina tankoja, vaikka meidän pitäisi tehdä niitä vähintään aina 45 min. Eikä muutenkaan siellä ollut kovin kaksista. Balettioppilaitoksessa olisi ollut 1½ tunnin tekniikkatunnit 5 kertaa viikossa, nykytanssia ja kehonhuoltoa erikseen.. Se olisi ollut mun unelmatreenausta.
 
 Tosin täytyy sanoa, että olot paranivat kyllä, mutta vain hetkeksi. Sillä pikku hiljaa opetus alkoi taas lipua takaisin vanhaan uomaansa, mutta sen eteen teen kaikkeni ettei se lipusi. Äiti sentään silloin soitti Outille ja kertoi mitä mä halusin, se kertoi myös sen, että haluaisin vaihtaa balettioppilaitokseen. Outilla kesti jonkin aikaa tajuta se, etten halunnut suinkaan lisää sooloja vaan lisää treenitunteja ja perustreeniä. Sitten se keksi tarjota mulle yksityisopetusta (taisi tulla hätä, etten vain lähde pois siltä liian aikaisin :) ). Aluksi se oli vain tarkoitettu mulle, mutta kerroin siitä sitten Lottikselle. Hän kun on vielä sanotaanko aikas huono, mutta tekniikka paranee koko ajan. Se on sitä kehitystä. ;D  Se oli pitkään meidän, Lottiksen ja mun juttu, mutta enää ei olekaan.. :(  En tiedä mikä Outin päähän oli mennyt, mutta se oli mennyt kertomaan siitä tilaisuudesta eräälle meidän ryhmäläisen äidille ja oli sitten sopinut tämän kanssa, että senkin tytär tulee tähän mukaan. Se mua kaikista eniten siinä ketuttaa, että tämä tyttö on sanonut mulle, ettei siitä  tanssijaa tuskin tule ikinä. Ihmettelempä, miksi se ylipäätään käy tunneilla, kun ei millään tavoin ole ilmaissut, että pitäisi tanssimisesta..

Turhauttavinta koko balettikoulussa on se, että se on niin pieni. Meillä on vielä niin pieni salikin ja liian iso ryhmä sinne saliin yhtä aikaa tungettavaksi. Outi on todellakin aliarvioinut meidän tilan tarpeen. Jotkut pikkulapset siellä mahtuvat vielä hyvinkin tanssimaan ja temmeltämään, mutta meidän ryhmällä on jo todella suuri ahtaus. Tangoissakin jokaisella on suurinpiirtein sentti tilaa tehdä. Meidän ryhmä pitäisi joko jakaa kahtia tai hankkia suurempi sali.  Haluaisin kummankin tapahtuvan. Vaihtelu virkistää..

 Sitä paitsi meidän ryhmässä kaikki tuntee melkeimpä kaikki, mikä menee joskus vähän liiankin pitkälle. Kaikki vain nauravat ja kikattavat ja hekottavat. Tunneista menee hirveästi aikaa siihen, kun kaikki vain nauravat ja pölisevät. Mä ainakin haluaisin treenata, enkä kikattaa koko tuntia kippurassa. Siksi mä niistä tunneista maksankin, että saisin opetusta ja oppisinkin jotain. Vielä pari vuotta sitten meidän ryhmän motivaatio treenaamiseen oli todella korkea, mutta nyttemmin se on alkanut laskea ja laskee kovaa vauhtia koko ajan. Monia on alkanut kiinnostaa joku muu laji kuin baletti ja tuntuvat käyvän tunneilla vain "tapaamassa kavereita". Niitä ehtii tavata muutenkin. Mä tosin en, mutta mulle riittää se koulussa näkeminen ja joskus vapaa-ajallakin, mutten käyttäisi siihen koko koulun jälkeistä aikaani. Sanotaanko, että mulle tällä hetkellä kavereita tärkeämpiä ovat baletti ja koulu. Koulu siksi, että haluan saada hyvät arvosanat. Vain siksi, että voin alkaa tekemään jotain muutakin jos loukkaannun enkä voikaan enää jatkaa tanssimista. Se olisi kyllä mulle kuolinisku ja se todella sattuisi, koska olen jo niin paljon aikaa ja kyyneliä käyttänyt tanssimiseen. Baletti on sitä mitä mä oikeasti rakastan ja haluan tehdä, eikä mun mieltä noin vain muuteta..